Suomessa mäkihyppy on perinteisesti ollut miesten laji, eikä kovinkaan moni nainen ole edes uskaltanut haaveilla mäkihyppyurasta. Tällä hetkellä mäkihypyn tilanne Suomessa on kuitenkin huolestuttava, eikä yksikään miesmäkihyppääjä erotu samalla tavalla edukseen mäkihyppysuorituksissaan kuin Lahdesta kotoisin oleva lupaava nuori naishyppääjä nimeltään Julia Kykkänen. Kykkänen kuuluu KL Skijumping Teamin riveihin, jota ennen hän oli Lahden sekä Ounasvaaran Hiihtoseurojen jäsen.

Valmentajana oma isä

Vuonna 1994 syntyneellä Julialla on nuoresta iästään huolimatta jo melkoisesti mäkihyppykokemusta. Mäkihyppy alkoi innostaa jo kolmen vuoden ikäisenä ja tytön valmentajaksi ryhtyi oma isä, Kimmo Kykkänen, joka toimii sattumoisin myös Suomen hiihtoliitossa naismäkihyppääjien valmentajana. Suomessa naispuolisia mäkihyppääjiä on vain kourallinen, joten Kykkäsellä on ollut suuria haasteita raivata tietään eteenpäin kohti suurempia mahdollisuuksia. Kykkänen haaveilee edelleen yhä suuremmasta menestyksestä mäkihypyssä ja treenaa ahkerasti, mutta aikaa jää myös toiselle mieluiselle harrastukselle, nimittäin jalkapallolle.

Helmikuun olympialaiset ovat näytön paikka

Kykkäsellä on parhaillaan käynnissä valmistautuminen marraskuun alkupuolella käynnistyvään maailmancupiin ja hieman sen jälkeen helmikuisiin olympialaisiin. Olympialaiset tulevat olemaan naismäkihyppääjille kaikkien aikojen toiset kisat ja Kykkänen kohdistaa korkeat odotukset olympialaismenestykseen. Samalla Kykkänen on todennut julkisesti harmittelevansa vähäistä kunnioitusta suomalaista naismäkihyppyä kohtaan ja harmittelee apurahansa pienenemistä, joka on vienyt aikaa kilpailuihin valmistautumiselta ja pakottanut Kykkäsen tekemään muita töitä osa-aikaisesti. Onneksi Kykkänen pääsee kuitenkin silloin tällöin osallistumaan valmennusleireille, joissa hiotaan kisakuntoa korkeammalle.

Kykkänen valaa uskoa Suomen mäkihypyn tulevaisuuteen

Aikuisten mäkihypyssä kilpatasolla nainen on hypännyt jo vuodesta 2010 saakka ja nuorten maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2008 hän oli ensimmäinen suomalainen naispuolinen mäkihyppääjä koskaan. Ensimmäistä kertaa Kykkänen alkoi herättää suuren yleisön huomion sijoitettuaan maailmancupissa Hinzenbachin sekä Falunin kisoissa vuonna 2014 pronssikorokkeelle. Kyseisellä kaudella Kykkänen sijoittui kokonaispisteiden perusteella yhdeksännelle sijalle. Sotshin olympialaisten sijoitus oli Kykkäsellä 17, joka oli naiselle suuri pettymys. Vaikka jotkut kaudet ovat olleet Kykkäsen kohdalla onnistuneempia kuin toiset, luovat Kykkäsen suoritukset uskoa Suomen mäkihypyn tulevaisuuteen. Marraskuussa naista vastassa ovat ranskalaishyppääjät Coline Mattel sekä Evelyn Insam, joiden päihittäminen ei kuitenkaan aivan helppoa tule olemaan!