Japanilaisten maine mäkihypyssä on piintynyt mäkihyppyä seuraavien mieleen. Japanilaiset ovatkin olleet mukana kahta lukuunottamatta kaikissa talviolympialaisissa, mutta vasta Sapporon olympialaisissa vuonna 1972 maa sai ensimmäisen kerran mitaleita mäkihypyssä. Tämä sytytti kipinän mäkihyppyinnostukseen, joka jäi kytemään pariksikymmeneksi vuodeksi. Etenkin maan pohjoisosissa Hokkaidon saarella sekä Sapporon kaupungin läheisyydessä varttui silloin ja varttuu yhä mäkihyppääjäsukupolvi, joille oli tarjolla erinomaiset puitteet harjoittelemiseen. Pohjois-Japanista löytyykin runsain mitoin mäkihyppytorneja ja mäkiä, joissa hyppyjä pääsee treenaamaan mielin määrin.

Japanilainen mäkihyppy eli todellista kultakauttaan 90-luvulla, jolloin hyppytornista liiteli kärkisijoille japanilaisia mäkihyppääjiä kilpailu toisensa jälkeen. Noriaki Kasai, Hideharu Miyahira, Hiroya Saito, Masahiko Harada, Takanobu Okabe ja Kazuyoshi Funaki kuulostavat mäkihyppyä 90-luvulla seuranneiden suomalaisten korviin varmasti jossain määrin tutuilta nimiltä, sillä juuri he mittelivät Janne Ahosen kanssa mäkihypyn kuninkuudesta silloin kun suomalaisillakin meni mäkihypyssä paremmin. Japanilaisten mäkihyppääjien valttikortiksi veikkailtiin hyppääjien pientä kokoa ja kevyttä ruumiinrakennetta, joka mahdollisti pidemmälle liitämisen. Sittemmin mäkihyppyyn tuotiin uusia välineitä ja sääntömuutoksia, joiden myötä pyrittiin estämään epäterveelliset painotavoitteet. Tämä näkyi nopeasti myös japanilaisten mäkihyppääjien menestyksessä, eikä mikään enää ollut niin kuin ennen.

Viime vuosina japanilainen mäkihyppy on ruvennut vihdoin elpymään ja japanilaiset mäkihyppääjät ovat alkaneet sopeutua mäkihyppykilpailujen uusiin ehtoihin. Erityisesti naisten mäkihyppy on kovassa nousussa ja japanilaisten naismäkihyppääjien tulevaisuus näyttää äärimmäisen lupaavalta. Tällä hetkellä kovinta menestystä povataan Sara Takanashille sekä Yuki Itolle, jotka ovat nuoresta iästään huolimatta osoittaneet todella hallitsevansa mäkihyppäämisen salat. Japanilaiset naismäkihyppääjät ovat pienikokoisia ja hentoja ja siten täydellisiä mäkihyppäämiseen, ja lisäksi japanilaiset ovat erityisen sopeutuvaisia ja valmiita sitoutumaan ankariinkin harjoittelujaksoihin, joissa tehdään jatkuvasti toistoja ja eletään kurinalaista elämää. Japanilaisten tulevasta mäkihyppymenestyksestä on varma myös mäkihyppyä Japanissa valmentava suomalainen Janne Väätäinen, joka korostaa hyppääjien sitoutuneisuutta ja urheiluhenkisyyttä.

Nyt kun japanilainen mäkihyppy on taas pikkuhiljaa nousemassa maailmanluokan tasolle, kytee varmasti monissa suomalaisissakin pieni toive siitä, että vielä jonain päivänä päästäisiin todistamaan japanilaisten ja suomalaisten mäkihyppääjien välistä kiivasta taistelua mäkihypyn mestaruuksista, aivan kuten parikymmentä vuotta sitten.