Mäkihyppy on monelle suomalaiselle tuttu talviurheilulaji, joka saa vuosi toisensa jälkeen penkkiurheilijat liimautumaan televisioruutujen ääreen. Vaikka mäkihypyn säännöt ja mäkihyppääjätkin olisivat vuosien varrella tulleet hyvinkin tutuiksi, on lajissa paljon sellaista nippelitietoa, jota kovinkaan mäkihyppyfani ei välttämättä tiedä. Seuraavaksi esitellään muutamia kiehtovia faktoja mäkihyppyä koskien. Löytyykö listasta jotain aivan uutta tietoa?

  • Kaikkien aikojen ensimmäisenä mäkihyppääjänä pidetään norjalaista Olaf Ryetä, joka teki mittavan uran armeijan virkamiehenä. Ensimmäinen virallinen mäkihyppy tapahtui vuonna 1808 ja kyseessä oli ensimmäinen kerta kun joku todistetusti hyppäsi hyppyrimäestä rinteeseen. Muiden sotilaiden ihastellessa suoritusta vierestä Ryen hypylle mitattiin pituutta lopuksi 9.5 metriä.
  • Ensimmäiset mäkihyppykisat järjestettiin niin ikään Norjassa, joka onkin lähes jokaisella saralla ollut mäkihyppyä lajina maailman kartalle eniten vienyt maa. Mäkihypyn varhaisimmat kilpailut ajoittuvat 1860-luvun tienoille ja niissä lähes suvereenisti kisoja johtivat norjalaishyppääjät. Muun muassa Sondre Norheimin hyppy kantoi huikeat 30 metriä, joka kohahdutti paikan päällä kilpailua seurannutta yleisöä.
  • Kuulostaako Kongsberger-tekniikka tutulta? Se liittyy hyvinkin kiinteästi mäkihyppyyn, sillä kyseessä on ensimmäistä maailmansotaa seuranneen mäkihyppyinnostuksen pyörteissä kehitetty uudenlainen mäkihyppytyyli, jonka kehittivät kaksi norjalaista mäkihyppääjää. Kongsberger-tyylillä hypätessä mäkihyppääjän ylävartalo on eteenpäin taivutettuna lantion kohdalta, sukset suorina vierekkäin eteenpäin yläviistoon sojottaen ja käsivarret niin ikään ojennettuina eteenpäin suoriksi. Tämän tyylin katsottiin tuovan hyppyyn pituutta ja tasapainoa ja näin todella olikin, sillä Kongsbergerin myötä mäkihyppääjien keskivertohypyt pitenivät 45 metristä jopa yli sataan metriin. Sittemmin toiset hyppytyylit ovat korvanneet Kongsbergerin ja nykyään kyseinen hyppytyyli aiheuttaa lähinnä hilpeyttä ja naurunpurskahduksia.
  • Kongsbergerin jälkeen mäkihyppyrinteistä ponnistettiin seuraavien kolmenkymmenen vuoden ajan vieläkin enemmän etukenossa ja käsivarret taaksepäin suoristettuna kylkiä pitkin. Suksien asento pysyi samana, eli vierekkäin ja suorassa.
  • 80-luvun puolivälissä tapahtui kummia kun ruotsalaismäkihyppääjä Bokloeville juolahti mieleen hypätä hyppyristä sukset V-kirjaimen muotoon käännettynä se sijaan, että ne olisivat suorina vieri vieressä. Mäkihyppyä seuraava yleisö niin paikan päällä kuin kotikatsomoissakin hykerteli huvittuneena ruotsalaisen meiningille, mutta lopulta kävi niin, että muutkin mäkihyppääjät alkoivat hyödyntämään tätä tasapainon ylläpitämistä entisestään helpottavaa asentoa.